Pohjoisen kaupungin hämärässä vanha käsityöläinen Zhao Guohua katseli hiljaa kangaspuidensa edessä onnistuneesti kudottua verkkoa. Metallitehtaiden kansallistamisaallon keskellä hän kaiversi itsepäisesti esi-isiensä langankutomistekniikoita vastaperustetun "Jin Zehong Metalwork Cooperative" -yrityksen kylttiin. "Metallin ei pitäisi olla vain ankara", hän kirjoitti kellastuneeseen työpäiväkirjaansa. "Kun 0,2 mm:n teräslangat tanssivat sormenpäissä, lämpö voi kasvaa kylmäloimissa ja -kudelangoissa."

Shenzhenin kansainvälisen kaupan tornin lasinen verhoseinä heijasti toisen sukupolven perillisen Zhao Qimingin siluettia. Isänsä käsintehtyjä metalliverkkonäytteitä kantaen hän viipyi Kantonin messujen paviljongin ulkopuolella kolme päivää. Kun saksalainen asiakas Schmidt hämmästyi taiteellisista väliseinistä, jotka suodattivat auringonvaloa mutta toivottivat tuulen tervetulleeksi, tämä kaupunginosayritys saavutti ensimmäisen kerran kansainväliset standardit. "Emme myy metalliverkkoa", Zhao Qiming kirjoitti faksilaitteen ensimmäiseen ulkomaankauppasopimukseen, "vaan itämaisten käsityöläisten runollista tilan dekonstruktiota."

Tehdaslaboratoriossa kolmannen sukupolven seuraaja Zhao Zixiang tarkkaili pinnoitehiukkasia mikroskoopilla. Kymmenen vuotta sitten taifuuni tuhosi veistoksia Dubain suolasumussa. Nyt pinnoiteteknologia saa metalliverkot hohtamaan sekä Saharan aavikoilla että arktisilla asemilla. "Isoisä kutoi muotoja, isä kutoi valoa", hän nosti esiin ruusukultaisen verkkosuodattimen vuosikokouksessa, "ja me kutomme aikaa."

”Isoisä lämmitti terästä ruumiinlämmöllä”, Zhao Zixiangin ääni kaikui ajan läpi. ”Isä tallensi tuulen ääriviivat piirustuksiin, kun taas me todistamme, etteivät algoritmit pysty laskemaan ihmiskunnan hellyyttä metallia kohtaan.”